VALMENNUSARTIKKELIT 1 - 2 tekstit Anna Törrönen

Klikkaa kuvasta suuremmaksi!

Ilmestynyt Islanninhevoskuulumisia lehdessä 2/2006

Pohdintaa töltistä ja sen ratsastamisesta

Vajaan parinkymmenen vuoden kokemuksella olen ilolla seurannut, kuinka tieto askellajiratsastuksesta on lisääntynyt. Valitettavasti kuitenkin edelleen kuulen vanhoja käsityksiä töltin ratsastamisesta, kuten ”nostetaan hevosen pää ylös” ja ”islanninhevosilla ei käytetä pohkeita”. Olen myös joutunut vastaamaan kysymyksiin kuten ”miksi islanninhevoset ratsastetaan aina väärin päin?” ja ”ratsastetaanko islanninhevoset aina korkeassa muodossa?”. Viime aikoina olen kiertänyt paljon pitämässä kursseja ja seurannut keskusteluja töltin ratsastamisesta. Tämä on herättänyt ajatuksia, joita olen tässä artikkelissa pohtinut. 

Työskentelymuoto vs. kilpailumuoto

 Aiemmin ei olla niinkään ajateltu, että tölttiä voisi ratsastaa samankaltaisessa muodossa kuin ravia. Viimeisten vuosien aikana myös islanninhevosmaailmassa on alettu ymmärtämään ylälinjan vahvistamisen tärkeys myös töltissä. Samoin on ymmärretty, että kokoamistyöskentelyn vastapainoksi hevosen tulee saada venyttää itseään eteen-alas, jotta se pysyy joustavana. Ylälinjan vahvistamiseksi hevosta ratsastetaan työskentelymuodossa, jolloin hevonen on pyöreämmässä ja matalammassa muodossa kuin kilpailumuodossa. Työskentelymuodossa hevosen tulee käyttää myös selkää ja takapäätä, mutta liikkeet jäävät hieman matalammiksi kuin kilpailumuodossa. Töltin työskentelymuodon käytön yleistyttyä sorrutaan helposti isohevospuolenkin tavanomaiseen virheeseen, eli hevonen pakotetaan ”muotoon” myötäämättömällä ohjasotteella ja unohdetaan hevosen takaosa. Näin aiheutetaan hevoselle jännitystä, sidotaan sen liikkeitä ja töltistä tulee etupainoista ja epäpuhdasta. Perusedellytyksenä irtonaisuudelle ja joustavuudelle on hevonen, joka ei ole jäykkä, eikä psyykkisesti tai fyysisesti jännittynyt. Työskentelymuoto on myös nimenomaan tarkoitettu työskentelyyn, jolla vahvistetaan hevosen lihaksistoa. Kun ratsastetaan kilpailuissa, tulisi hevonen esittää kilpailumuodossa. Kilpailumuodossa hevosen tulisi olla ryhdikäs kaulasta, nousta koko etuosasta ja myödätä niskasta. Tuomareiden arvosteluohjeiden mukaan hevosella tulisi olla isot liikkeet. Työskentelymuotoa ryhdikkäämpi kilpailumuoto mahdollistaa lapojen hyvän liikkuvuuden sekä korkeat ja laajat liikkeet. 

Töltti askellajina vs. kokoamisaste vs.tempo 

Luontaisesti hevonen kantaa enemmän painostaan etujaloillaan. Tölttissä on vaihe, jolloin koko hevosen paino, ratsastajan painon lisäksi, on hetkellisesti yhden takajalan varassa. Tämä vaihe voi olla hevoselle raskasta, riippuen sen luontaisesta taipumuksesta tölttiin ja sen koulutusasteesta. Töltin ratsastamisen idea onkin sama kuin muissa askellajeissa tai ratsastuksen lajeissa eli saada hevonen paremmin kantamaan itse itseään takaosallaan. Välillä kuitenkin näkee, että ratsastaja pitää hevosen töltissä pelkällä ohjalla, minkä johdosta hevonen usein jännittyy, muuttuu etupainoiseksi ja töltistä tulee epäpuhdasta. Töltti on askellaji, se ei ole kokoamisaste. Kun hevosta valmistellaan tölttiin, käytetään puolipidätettä, joka sinänsä on kokoava liike, mutta töltti askellajina ei ole sen kootumpaa kuin mitä ratsastaja haluaa tai hevonen luonnostaan tarjoaa. Hevonen, jolla on pienet liikkeet ja joka liikuttaa jalkojaan nopeassa rytmissä voi olla hyvinkin pitkässä muodossa ja silti liikkua puhtaassa tahdissa. Isoliikkeisemmälle hevoselle puhdas töltti hitaammassa tempossa on enemmän kokoamista vaativaa, jotta se jaksaisi kantaa itsensä myös sen lyhyen vaiheen, jolloin sillä on kaikki paino sen yhden takajalan varassa. Kokoamisaste puolestaan on eri asia kuin tempo eli vauhti. Pieniliikkeinen hevonen voi liikkua hitaassa tempossa olematta juurikaan koottu ja isoliikkeinen hevonen tarvitsee enemmän kokoamista kuten yllä totesin. Hevosen luontaiset liikkeet siis vaikuttavat sen ratsastamiseen ja ratsastamisella taas voidaan vaikuttaa hevosen liikkeisiin. Kun tölttiä treenataan, täytyy muistaa, että hevosen rakentamiseen menee useita vuosia. Kokoamisastetta täytyy lisätä vähitellen koulutuksen edetessä. Jos nuorelta hevoselta pyytää liian nopeasti liian suurta kokoamista, johon se ei ole vielä valmis, syntyy vastustelua ja jännitystä. Hevosen koulutus ja lihaskunnon kasvattaminen vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Näin säilytetään irtonaisuus ja joustavuus liikkeessä. 

Eteenpäinpyrkimys vs. takaosan käyttö

Klassisessa hevosen koulutusasteikossa yhtenä osana on eteenpäinpyrkimys. Se mahdollistaa energian, josta hevonen saa voimaa liikkua. Voimaa tarvitaan sekä eteenpäin liikkumiseen, että kokoamiseen, joka suuntaa liikettä ylöspäin. Ilman eteenpäinpyrkimysta on erittäin vaikeaa pyytää hevosta kokoamaan itsensä. Liiallinen eteenpäinpyrkimys puolestaan voi kertoa psyykkisestä tai fyysisestä jännityksestä, pahimmassa tapauksessa jopa kivusta. Voimakas eteenpäinpyrkimys, johtui se sitten syystä tai toisesta, saa ratsastajan helposti unohtamaan hevosen takaosan aktivoimisen. Eteenpäinpyrkimys ei kuitenkaan ole sama asia kuin takaosan käyttö. Eteenpäinpyrkivä hevonen voi olla myös etupainoinen. Hevonen tulisikin saada rennoksi psyykkisesti ja fyysisesti sekä kuuliaiseksi pidättäville ja eteenajaville avuille. Eteenajavilla avuilla tarkoitan istunnan lisäksi myös alapohjetta. Alapohkeella tarkoitan sitä pohkeen osaa, joka kullakin ratsastajalla on hevosen kyljen kohdalla, en kantapäätä. Mielestäni islanninhevosilla tulisi istua perusistunnassa ja käyttää kaikkia normaaleja apuja mitä ratsastuksenoppaissakin neuvotaan.

Askellajiratsastuksen haastavuus ja kilpaileminen

Islanninhevosesta puhutaan helppona rotuna ratsastaa ja tölttiä pidetään helppona askellajina. Helppous on kuitenkin suhteellista. Jos töltin ratsastamisella tarkoitetaan hitaan passitahtisen hevosen kyydissä matkustamista, se on helppoa. Kun puhutaan ratsastamisesta, jolla tarkoitetaan hevosen kehittämistä, mielestäni asia on päinvastoin. Islanninhevonen on haastava hevonen ratsastaa askellajien moninaisuudesta johtuen. Askellajien ratsastaminen puhtaiksi ja vahvoiksi ilman sekoittumista toisiinsa, vaatii ratsastajalta paljon taitoa, nopeutta ja tarkkuutta apuihin. Ja siinä on jokaiselle meille haastetta! Islanninhevosten askellajikilpailujen luokat ovat itseasiassa erittäin vaativia. Lajina se poikkeaa muista ratsastuksen lajeista siten, että normaaleissa kilpailuluokissa ei ole tasoja, kuten esimerkiksi kouluratsastusohjelmissa. Vaatimus on kaikille sama, myös helpoissa luokissa. Vaikeustaso näkyykin ratsastajan saamissa pisteissä. Jos mietitään mitä meiltä oikeastaan kilpailuissa vaaditaan, niin vertaisin töltti T1 luokan toisen osion temponlisäyksiä koottu ravi-lisätty ravi siirtymisiin. Joku viisas onkin sanonut, että ovaalirata on maailman isoin kouluratsastuskenttä. 

Anna Andersen (o.s. Törrönen) Kilparatsastaja, kansallinen urheilutuomari ja valmentaja. Islanninhevoskuulumisia 2/06

Henkinen valmentautuminen on tärkeää taustatyötä

Anna Törrönen on valmentanut 10-vuotiaan kisaruunansa Hluturin mestaruus-tasolle aina nelikäynnin kultamitaliin asti, ja tänä kesänä ratsukko kilpaili myös Suomen PM -joukkueessa. Anna kertoo tässä jutussa valmennus suunnitelmistaan ja henkisestä ja mielikuvaharjoittelusta.

Aloitin valmentautumisen miettimällä omia motiivejani: miksi haluan ratsastaa ja kilpailla, ja mitä merkitystä menestymisellä on minulle. Asetin tavoitteita hevosen valmennukselle ja kilpailu -menestykselle. Tein myös pienempiä väli-tavoitteita ja mietin, ovatko tavoitteeni realistisia.

Mietin myös, mitä asioita haluan kehittää hevosessani (kunto, lihaksisto, tekniikka) ja itsessäni ratsastajana, ja millä keinoilla pystyn siihen. Lisäksi pohdin resurssejani eli kuinka paljon aikaa, vaivaa ja rahaa olen valmis käyttämään tavoitteeni toteuttamiseksi. Tavoitteiden asettamisen jälkeen aloin lukea ratsastuskirjallisuutta. Otin selvää muista lajeista ja suuntauksista, joista sain paljon hyviä ideoita valmentautumiseeni.

Keskustelin kokeneiden ihmisten kanssa valmennuksesta, ongelmatilanteista, ruokinnasta ja hevosenkäsittelystä. Kartutin ja syvensin tietojani ratsastuksen teoriasta, jota sitten vuoden mittaan sovelsin käytäntöön. Vaikka teorian tunteminen onkin tärkeää oman ratsastuksen kehittämiseksi, välillä täytyy myös kehittää tuntumaa hevoseen olemalla miettimättä liikoja.

Tein mielikuvaharjoituksia lähes päivittäin koko valmentautumisen ajan. Mieli-kuvaharjoittelussa on tärkeää vahvistaa aina myönteistä ja onnistunutta suoritusta. Olen ratsastanut mielessäni satoja kertoja kilpailuohjelmia ja finaaleja kaikilla näkemilläni ovaaliradoilla. Tein myös rentoutumisharjoituksia, joilla voi parantaa keskittymiskykyä ja vähentää jännitystä.

Tein melko tarkan valmennussuunnitelman, joka sisälsi kuukausitasolla kilpailut ja kurssit ja viikkotasolla ne asiat, joihin keskityin ratsastuksessa. Suunnitelmaan sisältyi peruskunto-, tekniikka- ja kilpailukausi.

Suunnitelma toimi hyvin peruskuntokaudella, mutta tekniikkakaudella jouduin muuttamaan sitä kohtaamieni onnistumisten tai ongelmatilanteiden takia. Pidin joka päivä harjoituspäiväkirjaa, johon kirjasin, kuinka kauan ratsastin, mitä tein ja miten harjoittelu sujui. Näin pystyin seuraamaan valmentautumisen edistymistä. Tein harjoittelusuunnitelmasta mahdollisimman vaihtelevan ja joustavan.

Peruskuntokausi syyskuusta joulukuuhun

Peruskuntokauden aloitin varovasti juoksuttamalla ja maasta työskentelyllä. Hevosen käsittely maasta vahvistaa ihmisen johtajuutta ja parantaa kuuliaisuutta ja notkeutta. Syyskaudella ratsastin pitkiä rauhallisia maastoja, tein intervalliharjoituksia ja kiipeilin paljon. Välillä ratsastin myös lyhyitä maastoja reippaassa tempossa eteen pyrkimyksen lisäämiseksi. Pyrin ratsastamaan neljä kertaa viikossa mahdollisimman vaihtelevasti. Lisäsin harjoittelun vaativuutta tasaisesti syksyn mittaan ja tarkkailin hevoseni hengitystä, palautumista ja pulssia. Lihashuoltona toimivat kunnollinen alkulämmittely, pitkä loppukävely, venyttely ja hierominen. Peruskuntokauden puolivälissä loka-marraskuussa annoin hevoselle parin viikon loman.

Joka ratsastuksella keskityin yhteen asiaan kerrallaan. Jos harjoitus ei kuitenkaan onnistunut, vaihdoin suunnitelmaa. Kotona mietin, miksei hevonen toiminutkaan, ja seuraavalla kerralla kokeilin tehdä asian toisin. Pyrin ratsastamaan kaikkia askellajeja tasapuolisesti tavoitteena saada varma puhdas tahti jokaiseen askellajiin. Ratsastin paljon käyntiä, ja pidin ravipäiviä ja tölttipäiviä erikseen. Keskittymällä yhteen askellajiin kerrallaan hevosta voi auttaa parantamaan lihaskoordinaatiotaan ja tasapainoaan kyseisessä askellajissa.

Syksyllä ratsastin kuuliaisuutta, notkeutta ja irtonaisuutta kehittäviä harjoituksia kuten pysähdyksiä, väistöjä ja taivutuksia. Ratsastin hevostani aluksi pidemmässä ja matalammassa harjoitusmuodossa vahvistaakseni sen ylälinjan lihaksia. Tein kouluratsastusharjoituksia joka ratsastuskerralla siitä huolimatta,
ratsastinko tiellä, kentällä vai maastossa. Halusin hevoseni työskentelevän aina, kun istuin selässä, ja siksi nousinkin pois ratsailta silloin, kun en pyytänyt siltä mitään, esimerkiksi loppukäynnin ajaksi. Pyrin joka ratsastuskerralla keskittymään ja ratsastamaan tehokkaasti koko ratsastuksen ajan.

Tekniikkakausi tammikuusta huhtikuuhun

Vuodenvaihteesta alkaen kävin valmennuskurssilla kerran kuussa ja otin satunnaisia valmennustunteja. Ryhdyin ratsastamaan viidesti viikossa 30–50 minuuttia kerrallaan. Ratsastin enimmäkseen kentällä ja tiellä. Vähintään kerran viikossa kävin vaihtelevassa maastossa tai kiipeilemässä.

Ratsastin syyskautta enemmän kokoamista vaativia harjoituksia, kuten pysähdyksiä, takaosakäännöksiä, sulkutaivutuksia, laukannostoja ja tempon-vaihteluita. Lisäsin kokoamisastetta vähitellen, jotta oikeat lihakset vahvistuisivat kipeytymättä. Kokoavien liikkeiden jälkeen annoin hevosen venyä eteen ja alas, jotta sen ylälinja pysyi notkeana. Harjoitin myös hevoseni lihaskestävyyttä kilpailuja ajatellen esimerkiksi siten, että ratsastin tiellä tölttifinaalin jokaista osaa säännöissä vaaditun ajan verran.

Lisäsin asteittain harjoitusten vaativuutta ja pidin lepopäiviä tarpeen vaatiessa. Kevään aikana pidin neljä viikon taukoa, lähinnä tuntiessani, että hevonen väsyi tai kun itse väsyin tai jumituin johonkin asiaa.

Kisakauden lähestyessä ryhdyin harjoittelemaan kilpailuohjelmia parhaan askel-lajijärjestyksen löytämiseksi. Ratsastin 1-2 kertaa viikossa radalla, enimmäkseen kuitenkin tiellä, sillä suoralla tiellä voi harjoitella omaa kisa-ohjelmaa yhtä hyvin kuin radalla. Silloin tällöin videoin harjoituksia, koska usein hevonen näyttää aivan erilaiselta kuin miltä se tuntuu selästä.

Kilpailukausi

Kun hevoselle on luotu pitkällä aikavälillä hyvä peruskunto ja vahva lihaksisto, kilpailukaudella ei enää tarvitse rasittaa sitä kuntoharjoitelulla.

Kilpailujen välisinä päivinä ratsastin tehokkaasti noin puoli tuntia kerrallaan. Kilpailukaudella keskityin suoritusta ja tekniikkaa parantaviin harjoituksiin. Ratsastin enimmäkseen tiellä ja harjoittelin siirtymisiä askellajista toiseen ja temponvaihteluita. Lisäksi tein lyhyitä nopeita maastoja.

Ennen jokaista kilpailua ratsastin mielikuvissani juuri kyseisellä radalla. Mietin etukäteen, miten ja missä lämmittelisin. Olin myös ennen kilpailukautta harjoitellut lämmittelyä, jotta tietäisin, kuinka pitkän lämmittelyajan hevoseni vaatii.  Kilpailujen jälkeen huolehdin hevosen palautumisesta kevyellä liikunnalla. Hevosen henkisen hyvinvoinnin kannalta oli hyvä antaa sille pari vapaapäivää ennen harjoittelun jatkamista. Kilpailujen välissä oli tärkeää pitää hevonen pirteänä ja rentona.

Valmentautumisesta

Ovaaliradalla harjoittelu lisää suorituksen tarkkuutta ja varmuutta. Se voi myös auttaa vähentämään ratsastajan jännitystä. Yleisöön voi totuttautua pyytämällä ihmisiä katsomaan harjoittelua radan reunalle tai käymällä kursseilla, joita katsomassa on aina muita ihmisiä. Näin oppii keskittymään omaan ratsastukseen. Radalla ei kuitenkaan kannata ratsastaa liikaa, jottei hevonen kyllästy rataan.

Valmentautumisessa on tärkeää edetä vaihe kerrallaan hevosen kunnon ja kykyjen mukaan. Hevosesta tulee jäykkä ja vastusteleva, jos siltä vaaditaan liian paljon liian lyhyellä aikavälillä. Valmennuksen suunnitteluun kannattaa pyytää kokeneemman ja juuri sinun hevosesi tason tuntevan ihmisen apua.

Mielestäni kilpaileminen on hyvä tapa motivoida itseään ratsastamaan läpi sateisen syksyn ja pimeän talven. Ratsastin itse koko talven ympyrän kokoisella ”kentällä” sekä suoralla tiellä lukuunottamatta valmennuksia maneesissa. Suunnitelmallinen tekniikka- ja kuntoharjoittelu sopii kaikille hevosille, vaikka ratsastaja ei kisaradalle tähtäisikään. Uskon, että hyvä kunto, vahvat lihakset ja oikealla tavalla liikkuminen on jokaisen hevosen parhaaksi. Parasta valmentautumisessa on huomata hevosen olevan pirteämpi ja terveempi, ja itse voi iloita omasta oppimisestaan hevosen edistymisen myötä.

Ilmestynyt Islanninhevoskuulumisia lehdessä 5/2004

Kuva: Henna Aaltonen

Kuva: Johanna Viitanen